keskiviikko 8. elokuuta 2012

Nyt


Kesä tuntuu isolta kuperkeikalta. Moni asia muuttui ja näkökulmat vaihtuivat niin, että mieli ei meinannut aina pysyä mukana. Päivät vierähtivät elokuuksi myös samalla tahdilla kuin kuperkeikan heittäminen. Nyt olen tässä. Tampereella, teen työtä jossa koen olevani hyvä ja joka tuntuu sydämessä asti hyvältä. Siinä yhdistyy luovuus, haastavuus, uuden oppiminen, kommunikointi ja parhauden eteenpäin hivuttaminen maailmassa.  Kaikki tuntuu oikealta, juuri nyt. Tulevaisuus kutkuttaa ja tiedän, että saatan pian istua junassa kohti paikkoja, tilanteita ja ihmisiä, jotka avartavat vieläkin turhan putkinäköistä maailmankuvaani. Halu nähdä, kokea ja tuntea on vahva. Tätä kolmikkoa elän jo joka hetki, sillä jokainen sekunti tuntuu arvokkaalta enkä halua heittää mitään hukkaan. Olen myös oppinut olemaan armollisempi itselleni ja hyväksymään hetken ja siihen kuuluvat hyvät ja ei-niin-hyvät asiat. Olen saanut elämääni koura kaupalla uusia uskomattoman upeita ihmisiä joilta opin ja joille toivon antavani myös takaisin. Elämä on suoraan sanottuna koko ajan jännittävämpää mitä se oli hetki sitten. Tietenkin edelleen on niitä päiviä jolloin energiaa saa etsiä kuin sitruunan siementä blenderikannusta, mutta suhtautumiseni niihin on muuttunut. Osaan katsoa tilannetta ulkopuolelta ja tiedän, että elämä on liikettä ja paikalleen pysähtyminen kuolemaa. Jos tämä hetki on tällainen, tulee tulevaisuudessa toisenlainen hetki. 

Kirjoitan noin kerta viikossa tahtia Smoothie Studion blogia. Tervetuloa lukemaan ja käymään paikan päällä! Perhosjahti on ja pysyy, mutta hiljaisempana mitä ennen kesää. Ja juuri näin on hyvä, nyt. :)

1 kommentti:

  1. Minun blogissa olisi sulle pieni haaste jos semmoisia mielit :)

    VastaaPoista