lauantai 31. maaliskuuta 2012
Mediaa ja kauneutta
Kun osa maamme median tarjoamasta informaatiosta myllertää vielä tällä tasolla, niin toisaalta jotain aika parasta nähtiin eilen tv-ykkösellä. Katso A-studion "Kauneus on terveys?" keskusteluohjelma Areenasta jos et ennättänyt eilen television ääreen! Mukana mm. selkeine pointteineen Jaakko Halmetoja.
Terveys on aitoa kauneutta. Aito kauneus on terveyttä.
Ohjelmassa kuultiin mm. Lontoossa asuvaa 22 vuotiasta muotibloggaajaa, joka oli juuri täyttänyt otsaryppynsä ja huulensa täyteaineella (taisi olla botox). Hän kertoi tekevänsä kyseisen operaation vain itsensä tähden. Itselläni nousi heti mieleen kysymys, jolla monesti kyseenalaistan omaa toimintaani: Tekisinkö tämän jos olisin yksin maapallolla? Yleensä päädyn kieltävään vastaukseen. Teemme valintoja lähes aina sosiaalisten tekijöiden vaikuttamina. Eikä tässä ole mitään vikaa, se on yksi tapamme selviytyä ja menestyä. Sen sijaan kyseenalaistankin kauneuden (terveyden) tavoittelun tavat. Moni teistä tietää että tällä puolella ruutua kallistutaan vahvasti ajatukseen kauneuden rakentamisesta sisältä ulospäin.
Tasainen ihonväri, kirkkaat silmät, kuulas iho, positiivinen asenne ja hymy. Kauneuden tekijöitä, jotka voidaan saavuttaa ilman kemikaaleja kääntämällä ajatus nauttimasi ravinnon ja nesteen laatuun sekä suolistosi kuntoon. Tämän perustan vierelle lisäisin vielä säännöllisen hikoilun niin (infrapuna)saunan kuin liikunnankin merkeissä. Viimeisimpänä muttei vähäisimpänä: Helli ja hemottele itseäsi, arvosta ja rakasta itseäsi. Olet sen arvoinen vai miten se meni ;)
Sen sijaan, että rakentaisit kauneuskuoren kemikaaleista, tuo aito kauneutesi esiin tekemällä valintoja jotka punastuttavat poskesi ja saavat huulesi nykimään sekä silmäsi säihkymään. Ripsarit varisevat pois, elämänrakastajan hehku ei!
keskiviikko 28. maaliskuuta 2012
Riisisuklaata
Tänään oli ohjelmassa jälleen hypnoottista suklaamassan sekoittelua kun riisisuklaan ainekset levitettiin pöydälle. Kyseessä siis suklaa johon on puffatun riisin sijaan heitetty runsain kourin paahdettua amaranttia (Amarantti Pop). Tämänhetkisessä olinpaikassani on yksi jos toinenkin joka rakastaa riisisuklaata ja nämä popkornia muistuttavat amarantti popit ovat ihan loistavaa riisin korviketta suklaaseen, ne nimittäin muistuttavat maultaan erittäin paljon riisisuklaan riisiä!
Amarantti on gluteeniton proteiinirikas ruohokasvi, jossa on reippaasti rautaa ja enemmän kalsiumia kuin maidossa. Siemeniä näkyy käytettävän lisäkkeenä hirssin ja quinoan tapaan. Niitä voidaan myös paahtaa pannulla kuten popkorneja, jolloin saadaan sama tavaraa mitä Inka Gourmet kauppaa Amarantti Pop -nimellä.
200g kaakaovoita
150g kaakaomassaa
1dl kotimaista hunajaa (tai hunajaa + steviaa)
ripaus aitoa vaniljaa ja suolaa
1rkl lesitiiniä
Reilusti Amarantti Poppia
150g murskattuja parapähkinöitä
Rousk ♥
maanantai 26. maaliskuuta 2012
Tunteiden välittyminen
Katsottuani tämän videon rupesin miettimään miksi nauru tarttuu.
Kertooko tämäkin siitä, että olemme kaikki yhtä ja samaa? Kuten moni muukin kokee tänä aikakautena, tunnen minäkin vahvasti että me emme ole vain Leenoja, Jusseja, äitejä, isiä, insinöörejä, kodittomia, poliitikkoja jne. Me olemme Yksi. Tästä kielii tunteiden välittyminen ihmiseltä toiselle. Kun yksilö kokee tunteen se välittyy myös muille, koska olemme yhtä ja samaa.
Sinullakin on varmasti kokemuksia myös toisenlaisten tunteiden kuin naurun (ilo/rakkaus) välittymisestä. Toisen paha olo tarttuu helposti. Ja mitä läheisempi kyseinen henkilö sinulle on sitä voimakkaammin hänen paha olonsa kietoutuu "omaankin" mieleesi. Jos yhteiskuntamme olisi erilainen, eli ei korostettaisi pelkästään verisukulaisten/kumppaneiden/"paras kaveri" välisten suhteiden tärkeyttä, olisi myös tunteiden välittymisen verkosto vähän laajempi. Ykseys näkyisi kenties konkreettisemmin. Tämäkin taitaa olla suunniteltu juttu, hmm? Erilliset yksilöt ja pelon lietsonta on tehokas hallintakeino.
Voimakkaat tunteet välittyvät tässä ulottuvuudessa helpoiten tuntemattomienkin välillä. Esimerkiksi agressiivisesti julkisella paikalla käyttäytyvä henkilö herättää muissa läsnäolevissa pelkoa. Koska tämä vihaisesti käyttäytyvä henkilökin on peloissaan. Hän pelkää todella. Tunne välittyy. Nauru = rakkaus/valo, Viha = pelko. Kaksi voimakasta vastakohta-tunnetta. Nämä välittyvät helposti tuntemattomaltakin ihmiseltä toiselle.
Tulevaisuudessa jos tapahtuu jonkinasteinen tietoisuudentason kasvu ovat tunteet varmasti yhä vähemmän erillisiä kokemuksia.
Tässä myös hyvä esimerkki siitä kuinka nauru tosiaan tarttuu. Naurua!
maanantai 19. maaliskuuta 2012
Herkkupaloja
Reishi-Muirapuama -suklaata banaanitäytteellä ja pakuriteetä
Mango (paras koskaan syömäni) + sitruunamelissa & vesikrassi
Lauantai-illan viherdrinkit, mehustimen kautta kulki mm. kiiviä ja parsakaalia
Helppo erityishyvä mustikkapiirakka (pähkinätön)
Pohja
Taateleita (liotettuna tai medjool-merkkisiä)
Kookoshiutaleita
- > Jähmetä pakastimessa ennen kuin lisäät päällisen.
Päällinen
400g mustikoita
1rkl lesitiiniä
n. 10 medjool-taatelia
(vaniljaa ja kaneli-steviaa)
Anna valmiin piirakan maustua pakastimessa yön yli, jos maltat. Ota hyvissä ajoissa sulamaan, ehdottomasti parhaimman makuista niin! (kuvassa vielä jäässä)
Sushi-tehtailua
Synttärisankarin rahkamalja. Maitorahkaa maustettuna vaniljalla ja stevialla, appelsiinia, marjoja, päärynää, kanelia ja hunajaa.
lauantai 17. maaliskuuta 2012
Olet vapaa
On taitoa ja terävää ajattelua vaativaa se tapa miten vapaa ihminen saadaan telkittyä neljän seinän sisälle sähkölaitteiden säteilyn alle, syömään ruokaa mikä ei edes ole ravitsevaa vaan jopa haitallista, käyttämään päivänsä tavalla mistä hän ei edes nauti, voitelemaan itsensä kemikaaleilla päivästä toiseen, luottamaan yhä uudelleen ja uudelleen lääkäreihin, jotka eivät ole koskaan parantaneet mitään...
Katsoin elokuvan In to the Wild ja jo ekat kuvat saivat mut melkeen repimään sohvantäytteet ulos, koska elokuva tuntuu käsittelevän juuri sitä aihetta, mikä itseä kiinnostaa niin paljon. Kannattaa kurkata :)
Miten vapaa ihminen saadaan vangittua? Miksi ihminen alistuu?
Koska kaikki muutkin. Koska näin on aina ollut. Koska uskon eläväni juuri sellaista elämää kun haluan tai minun kuuluu. Koska minä pelkään, mutta en myönnä sitä.
Vankila on sana, joka käsitetään yleensä paikkana missä eletään pienessä huoneessa rautaristikon takana muiden silmien alla. Korkeammalta tulevat määräyksen kertovat mm. milloin on aika syödä ja milloin on mahdollisuus nähdä ystäviä.
Mites sitten täällä "vapaudessa"?
Onko vapaa ihminen sellainen joka nousee joka aamu klo 07.00 koska hänen on ehdittävä töihin klo 08.00. Töihin on pakko mennä, jotta hän voi mm. maksaa sopivankokoisen asuntonsa vuokran, ostaa "ruokaa" ja kenties juhlia viikonloppuisin. Ei minusta. Hän noudattaa orjallisesti sitä elämäntapaa johon hänet on ohjelmoitu vauvasta lähtien. Yhteiskunta on kuin kirjoittanut elämämme valmiiksi. Synnymme traumaattisissa olosuhteissa sairaaloissa (valkoiset valot, lääkkeet, sähkölaitteet...), kahlaamme kiltisti koulutien läpi, päätämme jatko-opiskelupaikan, valmistumme ammattiin, elämämme on työarkea ja "vapaa-aikaa", (tähän väliin voisi laittaa että tässä kohtaa viimeistään sairastumme :D), jäämme eläkkeelle, kuolemme. The End. Ja kuolinvuoteella mietitään että olispa tehnyt vähemmän töitä ja viettänyt enemmän aikaa huikeiden ihmisten kanssa joilta oppii enemmän kuin mistään HI2.0 kurssin opuksesta.
Tässä vielä pari vinkkiä olla vielä astetta vapaampi
- Suunnittele ja karsi menojasi. Kysy itseltäsi, mitkä sijoitukset elämässäsi vievät sinua eteenpäin ja mitkä kietoutuvat painoksi nilkkojesi ympärille. Jätä jälkimmäiset.
- Kyseenalaista kaikki totuudet. Totuutta ei kukaan tiedä, totuuden voi vain tuntea. Tunnet sen sydämessäsi, usko vain ja ainoastaan sen ääntä :)
- Unelmoi ja käytä mielikuvitustasi törsäten. Sinä voit saavuttaa ja olla mitä tahansa, tiedät sen. Unelmat ja mielikuvitus on kaikkea tietoa arvokkaampaa.
- Kohtaa pelot, tee juuri se juttu mikä jännittää kaikkein eniten. Vapaudu peloistasi.
- Elä elämääsi intohimoisesti ja jaa se muille. Kerro muillekin esimerkin kautta miten he voivat olla mukana rakentamassa uudenlaista maailmaa puhtaasti elämällä tasan sellaista elämää kuin he haluavat.
Oot vapaa nyt niinkuin oot aina ollutkin.
maanantai 12. maaliskuuta 2012
Sinä olet luoja
Uskon, että pian alkaa aikakausi jolloin sairautta ei enää ulkoisteta omasta toiminnasta erilliseksi.
Kausiflunssat, syövät, reumat, osteoporoosi... Eihän mikään näistä ole omien tekojeni aiheuttamaa? Kausiflunssa nyt tulee muutaman kerran joka syksy, äidillänikin oli syöpä ja kun vanhuus ei tule yksin niin reuma sekä osteoporoosi on niitä yhtiä matkakavereita.
Onkohan näin?
No näin meille on kerrottu, mutta uskon että ihan todella pieni osa sairauksista johtuu oikeasti geeneistä tai ulkoisista tekijöistä. Eniten ihmisiä kuolee tänäpäivänä syöpään ja verenkiertoelinten sairauksiin, molemmat liittyvät omissa silmissäni suoraan elintapoihin; ajatuksiin ja kaikkiin tottumuksiin. Sinä voit oikeasti vaikuttaa asioihin. Uutiset, politiikka, media.. kaikki yrittää osoittaa meille jatkuvasti pienuuttamme. Miksi uutiset kertovat jatkuvasti pommi-iskuista? "Koska sinä et voi vaikuttaa niihin, sinä olet pieni ja mitätön ja sinun on syytä pelätä henkesi edestä jatkuvasti". Miksi politiikka on tehty niin vaikeasti ymmärrettäväksi? "Sillä sinä olet tyhmä ja pieni, ethän sinä mitään ymmärrä". Ajattele jos uutiset pelonlietsomisen ja kyykyttämisen sijaan kertoisivatkin ihmisten onnistumisista, puolueettomista havainnoista elämästä, elämän ja luonnon kauneudesta... Mitä jos täyttäisit tämän tason tarinoilla mielesi joka ilta ja aamu?
Mitä jos aidosti alkaisimme välittämään kehostamme? Mitä jos kiinnostuisimme siitä ja etsisimme toimivia keinoja hoitaa sitä? Mitä jos päihittäisit "parantumattoman" sairautesi?
Elimistömme on täysin mielemme armoilla, kuin pieni vauva joka kaipaa huolenpitoa. Huolenpitoa saava vauva hymyilee ja jokeltelee iloisena, niin myös kuvainnollisesti kehosi kun hellit sitä. Tämä esimerkki toimii myös päinvastoin.
Me olemme, sitä vastoin mitä meille osoitetaan, niin äärettömän voimakkaita. Meillä on kyky luoda elämämme ja itsemme omin käsin. Meillä on kyky parantua sairauksista ilman auktoriteettia. Tietotaito olla kokonaan sairastamatta on olemassa.
Kiinnostu itsestäsi ja elämästäsi ja tee siitä juuri sellainen kuin haluat. Toteuta ne "mahdottomat" unelmat. Sinulla on voimat siihen, vain sinulla on vastuu itsestäsi. ♥
perjantai 9. maaliskuuta 2012
Älä suunnittele, Ole, Elä!
Vastoin käymisten takana on aina oppi. Ja jotain vielä parempaa.
Pieni esimerkki, egopeeveli harmistui kun ei päässyt luistelemaan frendin peruutettua. Ilta muuttuiki taianomaisimmaks ja suklaantuoksuisimmaks illaksi koskaan, yksin! Naurattaa, tanssittaa, ei vaan voi olla paikallaan. Eikä muutes johdu suklaasta, kaatelin jauheita silmämääräisesti ja teelusikallisen lopputulosta ehkä maistoin. Tai sitten suklaa on vaan niin potenttia.
Asiat eivät tunnetusti mene aina niinkuin olemme suunnitelleet. Siksi mitä vähemmän suunnittelet yhtään mitään, sitä vähemmän koet edes niitä minuutinkaan harmistumisia. Mutta kun pettymys iskee, muista, sinulle on luvassa jotain vielä parempaa. Tiesi kulkeekin jotain toista kautta. Pientä polkua, mikä viekin sinut upeimmalle rannalle ikinä.
Kun elämän suunnittelu vähenee, myös suorittamisen tarve kutistuu. Kaikki on nyt ja tässä, tulevaisuus on parhain mahdollinen, sen tiedät, mutta tarkemmat polut ja reitit tulee jostain korkeemmalta.
Jamiroquain levy lähtee pyörimään nyt kolmannen kerran. Hauskaa iltaa tai aamua tai päivää ♥
tiistai 6. maaliskuuta 2012
Seuraa Hyvää
Jos jokin asia tuntuu ja kuulostaa hyvältä, tee se!
Kukaan meistä ei tiedä totuutta. Totuutta ei tiedetä, totuuden voi vain tuntea. Se on tunne sisällä.
Jonkun mielestä on suorastaan naurettavaa hömpötystä ja turhanpäiväisyyden huipentumaa kantaa mukana orgoniittiä tai pujonlehtiä suojaamassa pahoilta hengiltä, sijoittaa suurin osa omaisuudesta ruokakaapin sisällön hifistelyyn tai huolehtia siitä ettei siinä suihkugeelipullossa ole parabeeneja.
Kaikki nämä kolme tuntuvat niiden käyttäjästä hyvältä. Miksei siis jatkaa kulkemista hyvän olon johdattamana? ;)
Kysy itseltäsi onko uskomuksesi sinulle hyödyllinen. Kyse ei ole siitä mihin uskot, vaan mihin uskominen on kannattavaa. Antaako uskomuksesi sinulle lisää energiaa? Yhdistääkö se sinua ihmisiin enemmän?
Mucuna Pruriens
Hyvää oloa ja fiilistä onki ollut viimeviikot pullollaan. Mehustimen kehrättäminen ystävän kanssa, jäällä kävely kirkkaan sinisen alla, Cocovi-barin laventelimantelimaito ja suklaalla kuorrutetut vaahtokarkit yhdessä syötynä ja eilinen suklaan produktointi veljen kanssa musiikin värähtelyjen alla on sanattomaksi saattavaa kaunista tätä hetkeä.
Kuvat asianomaisesta suklaasessiosta. Suklaaseen sukelsi mm. Chocolate Blissiä, Puhdistamon kaakaovoita, kanelisteviaa, villiä manuka-hunajaa, vaniljaa jopa ruokalusikka, reishiä, muira puamaa, brahmia, tulsia, extra-macaa, reilusti lesitiiniä, mucunaa, maqui- ja acaimarjaa sekä Rainforest Rushia. Mausteena vielä pari tippaa sitruunaöljyä. Päälle ripoteltiin villivadelmia, Golden Beanz kaakaopapuja, happomarjoja ja seljanmarjoja.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)