sunnuntai 8. toukokuuta 2011

On/off ja kaunis Länsi-Rannikko

"Siis miks sä nyt Poriin muutit?"

Koska,







Vietin ihanan päivän läheisten kanssa mm. syöden täydellistä (lähiruokaa, freesiä & herkullista) kala-ruokaa kera salaattien. Sen jälkeen poikkesimme Siikarannassa, jossa on aivan ihanat kalliot. No oikeastaan koko Meri-Pori on täynnä upeita kalliorantoja. Niistä tulee niin lapsuus mieleen, eli hyvät ja maagiset vibat pelkästä luonnon läsnäolosta saa seurakseen nostalgian lämpimät väreet ! Oli ihana juosta kallioilla kuten vuosia sitten ja tietää, että samalla sain aikamoisia terveyshyötyjä kallioilla paljasjalkailusta. Tuntui kuin muu maailma olisi sumentunut.. taas niitä hetkiä kun vain "on" ja kaikki tuntuu täydelliseltä :) Näitä täydellisyyshetkiä ilmaantuu itselläni silloin tällöin, toivon että joskus koko elämäni olisi pelkkää täydellistä, kaunista ja "on" -hetkeä. Off-hetket ovat edelleen vähän turhankin tuttuja, vaikka osaankin suhtautua niihin jo eri tavalla. Kunnioituksella ja kiitollisuudella. Kokemuksesi muodostavat tietosi.

Rakkautta on lähtenyt Helsinkiin päin äidille ja koko perheelle. On ihanaa, kun tietää tai oikeastaan tuntee, että ketään ei voi menettää koska koen kaikki nykyään pitkälti yhtenä ja samana. Tuntuu nytkin, kuin olisin lähellä perhettäni. Vaikka aineellisesti välillämme onkin reilut 200km! Ehkä he ajattelevat minua juuri nyt ja minä heitä, mikä luo yhteyden tunnun?
Jos Leijan Quantum Biofeedback laite toimii etänä yhtä tehokkaasti, kuin henkilökohtaisena sessiona vihjaa sekin jo hieman, että ehkä aineellisuus on vain harhaa ja energiat & värähtelyt todellisuutta?

Sain äskön aika mieltä lämmittävän viestin isovanhemmiltani, keiden seurassa vietin aikaa tänään:

"Ne sinun kukkasi jäivät kuitenkin autoon. Kiitos sinulle tästä päivästä. Meillä oli erilainen päivä. t. mummu ja pappa"

2 kommenttia:

  1. Hektinen työpäivä takana. Nyt, päätin pysähtyä hetkeksi rauhoittumaan. Hengitin syvään ja tunnustelin millaiselta elämä tuntuu. "Hämmentävää", oli sisäinen ääni.. Sitten avasin läppärin ja luin uusimman tekstisi, tarinaa Porin kallioista ja muusta. Nyt on taas rauhallinen ja elämää kohtaan utelias olo. Anonyyminä toivon, että herkkyytesi säilyy. Sen tuotoksista on kiva lukea ja niiden avustuksella hauska kyseenalaistaa elämän pieni yksityiskohtia. Hieno blogi, hieno ihminen! :)

    VastaaPoista
  2. oneGear: Elämä todella on hämmentävää! Kiitos todella kauniista kommentista :)

    VastaaPoista