maanantai 13. kesäkuuta 2011

Tee asioita Rakkaudesta

Huh:

1. Pelko ja ahneus ohjaavat markkinoita.
2. Syöpää ei saa parantaa, koska syöpä on bisnestä.
3. Ruoka(kyseenalainen termi tässä yhteydessä ;))teollisuus perustuu pitkälti ruoka-addiktioihin.

Ei ihme miksi alkoholismi, syömishäiriöt, masennus ja fyysisetkin sairaudet ovat niin yleisiä. Ihmiset toimivat jatkuvasti vastoin sydäntään! Rakkaus jää taakse ja pelko ohjaa käyttäytymistä. Haalitaan ympärille rahaa ja pelkoon perustuvaa arvovaltaa, jotta "selvitään hengissä". Kusetus kuuluu elämään, kaikkihan sitä tekevät. Paha olo ja samalla kaikki muut tunteet turrutetaan päihteillä, telkkarilla ja muulla todellisuus-pakoilulla. Vastuuta ei haluta kantaa.


Uskon, että syövänkin taustalta löytyy kasaantunutta kaunaa ja pahaa oloa jota ei päästetä lipumaan ulos. Paha olo pinttyy sisälle, eikä energia pääse virtaamaan. (Uskon, että syöpä on tämän lisäksi myös muiden osatekijöiden summa).

Se on sinun valintasi. Haluatko elää elämää, joka perustuu valheeseen? Vai haluaisitko ehkä olla täällä tekemässä pallosta paremman paikan? Luomassa paratiisia maan päälle? Jos joo, ei muuta tarvitse tehdä kuin kuunnella sydäntä. Kuulostele mitä se kaikkein eniten halajaa, eli mistä sinä nautit kaikkein eniten! Toiset hellivät Äiti Maata äänellään, toiset ravintoneuvonnalla, toiset jakamalla ajatuksiaan, toiset antamalla energiahoitoja... Kaikilla jakamillani linkkien henkilöillä on intohimon liekki joka mahdollistaa sydämestä lähtevän toiminnan. Ja se välittyy vastaanottajalle. Energiamuoto rakkaus tulee vastaanotetuksi.

En halua, enkä itseasiassa enää pysty tekemään mitään mikä on vastoin sydäntäni. Jos teen niin, tulee henkisen huonon olon lisäksi ihan fyysisestikin paha olo. Siksi haluan valita elämääni vain asioita, joista tulee hyvä olo. Valitse sinäkin. Koet välittömän parannuksen olotilassasi, puhumattakaan siitä mitä hyvät vibasi tekevät maapallon energiakentälle :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti