"Olen hindu"
"Olen hevari"
"Olen suomenruotsalainen kalastaja Närpiöstä"
"Olen rakkauskeiju sateenkaaresta"
"Olen..."
Kun riisut naamarin/naamarit kasvoiltasi olet Sinä. Ja Sinä olet kiinnostava, ihmiset haluavat nähdä Sinut.
Muistan ajatelleeni lukio-aikoina, että: "Vähän siistiä, pystyn muuttamaan itseäni sen mukaan missä seurassa olen." Todellakin, tulin kaikkien kanssa toimeen ja olin kuin muovailuvahaa jonka jokainen ihminen sai muokata mieluisakseen. Kunnes en enään pystynyt. Ja uskon, että se käännekohta (tuntui seinään törmäämiseltä) oli suuri "siunaus".
"Wanting to be someone else, is a waste of the person you are" - Kurt Cobain
Jatkuva muiden miellyttäminen johti siihen, että en enää tiennyt kuka olin. Muistan sanoneeni silloiselle poikaystävälleni ravintolassa suoraan, että minä en tiedä kuka olen. Jos minun piti esitellä itseni, en tiennyt mitä sanon. Helpointa näissä tilanteissa oli poksauttaa kuminauha-naamari päähän ja esittää ihmistä joka milloin missäkin tilanteessa miellyttäisi muita kanssaolijoita.
Se käännekohta, kun naamarit oli käytetty loppuun, aiheutti jotakin masennuksen kaltaista. Eli voimakkaan uupumisen ja mutaiseen rämeeseen sukeltamisen. Kuka minä olen?
Tiettyjä rooleja ja maskeja toki tarvitaan jotta voimme toimia tässä ajassa ja tällä pallolla. Herranjestas koko yhteiskuntahan perustuu rooleihin ja naamarikauppaan! "Aito minä" astuu esiin viimeistään siinä vaiheessa kun taloustoimikunnan johtaja repii kravattinsa irti kotiovella, vaihtaa verkkarit päälle ja sihauttaa tölkin auki. Hän ei voisi tehdä näin julkisesti, sillä "ihmisten ilmoilla" hän on tärkeä henkilö. Täytyy edustaa. Toisaalta johtajan pieruverkkariolemuksen aitouden voi myös kyseenalaistaa. Kyseistä rentoutumista tuskin tarvittaisiin, jos hän tekisi juuri sitä mitä haluaa? Ihmiset tulevat joka tapauksessa tuomitsemaan sinut (kuten minäkin juuri teen tämän johtajan kanssa) joten miksei valita tehdä juuri sitä mitä haluaa?
Jos tarvetta rooleille ja maskeille ei olisi niin miltäköhän täällä näyttäisi? Millainen olisi suhteemme muihin 2000-lukulaisiin?
Oletan, että sinäkin etsit elämääsi ihmissuhteita jotka ovat syviä, hyväksyviä ja kaikinpuolin rakkaudellisia. Nämä ihmissuhteet syntyvät vain aitojen minien välille, ei maskien välille. Etkö haluaisikin ihastuttaa muut ihmiset juuri aidolla minälläsi? Jos vertailemme vain sitä kenen maski kiiltää kauniimmin jää ihmissuhteiden syvä ja kaunis ydin herkuttelematta.
En minä vieläkään tiedä täysin kuka minä olen. Tiedän kuitenkin mitä minä haluan, mistä pidän ja mitä rakastan. Tunnen (en tiedä) myös sen, että emme me ihmiset lopulta ole Matteja ja Maijoja, ammattinimikkeitä, saavutuksia, mielipiteitä tms. Uskon, että olemme yksi ja ykseyden tunteenkin löytää niistä hetkistä kun uskaltaa olla oma itsensä. Sinä olet uniikki, juuri Sinulla on syy olla tällä maapallolla. Mikä helpotus... Sinä voitkin olla juuri Sinä, ja minä voin olla juuri Minä :)
Tässä vielä huikea video,
Täydellinen postaus. Kiitos <3.
VastaaPoistaAivan mahtava postaus, kiitos tästä!:) Koskettavaa tekstiä.. elän itse lukioaikaa ja olen huomannut tekeväni aivan samoin, olevani "muovailuvahaa"..
VastaaPoistaTuo, mitä kirjoitit on aivan totta. Minäkin olen miettinyt samanmoisia asioita usein. Nämä ovat näitä "ego keskusteluja". On myös paljon ihmisiä, jotka eivät ulkopuolisten asioiden ja painostuksen alla uskalla olla lähellekään sitä, mitä aidosti ovat.
VastaaPoistaJotkut hankkivat esimerkiksi jonkin ammatin, jota eivät ole itse itselleen valinneet, vaan esimerkiksi oma äiti, tai isä on kehottanut sellaisen ammatin hankkimaan ja hekin ehkä pahimmassa tapauksessa vain siksi, että pääsisivät tuttavilleen kehuskelemaan lapsensa tittelillä. Näitä jonkun "statusta nostattavia" tapauksia kuulee aina joskus.
Eritoten naisilla on myös kamalasti ulkonäköpaineita, nykyään jo pikkutytöstä asti.
Media vaikuttaa hyvin pitkälti tähän seikkaan, kuten se salakavalasti vaikuttaa myös mielipiteisiin jne. Moni ajattelee, että pitää näyttää ja käyttäytyä jonkin tietyn mallin mukaisesti ja koettaa omaksua vieläpä samanlainen ajattelutapa, mikä enemmistöllä on. Siinähän se todellinen minä unohtuu, kun pyrkii elämään miellyttääkseen muita.
Todellinen luonto vääristyy.
Minäkin huomasin yhdessä vaiheessa elämääni, että ajattelen enemmän sitä, mitä toinen haluaa, kuin sitä, mitä minä haluan. Ajattelen minä niin, joissain tapauksissa kyllä vieläkin... Aiemmassa parisuhteessani tämä oli kuitenkin ongelma ja petin itseäni, kun elin toisen ihmisen toivomusten mukaan. Kun sitten ymmärsin asian ja avoimesti kerroin siitä tälle toiselle osapuolelle, se helpotti hieman. Minun ei tarvinnut enää esittää muuta, mitä olen...
Tarvitsemme siis rohkeutta rakastaa omaa itseä ja näyttää se myös muille tunteineen kirjoineen kaikkineen! :)
Voi kiitos! :) Täydellinen sunnuntaiaamun aloitus, ja aihe niin osuva - olen itse viime viikot miettinyt just samoja asioita.Olen elämäni aikana aina toteuttanut muiden _kuviteltuja_ odotuksia, ja siinä samalla hukannut itseni totaalisesti. Olen kuin räsynukke, joka heiluu joka suuntaan toisten mielipiteiden ja sanomisten mukana. Tunnen itseni tosi hauraaksi, ja todelliset omat haluni ja toiveeni ovat niin hukassa, että vaikka kuinka pinnistelen, en oikeasti tiedä, mikä on se "aito" minä, mikä jotain muuta. No, pinnistelemällä se tuskin löytyykään, vaan antamalla tilaa ja olemalla avoin. Näin uskon. Ja myös tuo rooliasia on niin ajankohtainen varmasti tosi monelle..ulkokuoren muokkaaminen on omasta näkökulmastani juuri pyrkimystä olla jotain, mikä sopii tiettyyn muottiin (ei toki ainoastaan, mutta iso osa sitä)..ja uskon myös, että siinä etääntyy koko ajan todellisestä itsestään..
VastaaPoistaIhanaa päivää meille ihanille juuri tällaisina kuin olemme -niin klisee kuin se onkin, mutta oi, niin totta ;)
-Oliviaana