maanantai 12. maaliskuuta 2012

Sinä olet luoja



Uskon, että pian alkaa aikakausi jolloin sairautta ei enää ulkoisteta omasta toiminnasta erilliseksi.


Kausiflunssat, syövät, reumat, osteoporoosi... Eihän mikään näistä ole omien tekojeni aiheuttamaa? Kausiflunssa nyt tulee muutaman kerran joka syksy, äidillänikin oli syöpä ja kun vanhuus ei tule yksin niin reuma sekä osteoporoosi on niitä yhtiä matkakavereita.


Onkohan näin?


No näin meille on kerrottu, mutta uskon että ihan todella pieni osa sairauksista johtuu oikeasti geeneistä tai ulkoisista tekijöistä. Eniten ihmisiä kuolee tänäpäivänä syöpään ja verenkiertoelinten sairauksiin, molemmat liittyvät omissa silmissäni suoraan elintapoihin; ajatuksiin ja kaikkiin tottumuksiin. Sinä voit oikeasti vaikuttaa asioihin. Uutiset, politiikka, media.. kaikki yrittää osoittaa meille jatkuvasti pienuuttamme. Miksi uutiset kertovat jatkuvasti pommi-iskuista? "Koska sinä et voi vaikuttaa niihin, sinä olet pieni ja mitätön ja sinun on syytä pelätä henkesi edestä jatkuvasti". Miksi politiikka on tehty niin vaikeasti ymmärrettäväksi? "Sillä sinä olet tyhmä ja pieni, ethän sinä mitään ymmärrä". Ajattele jos uutiset pelonlietsomisen ja kyykyttämisen sijaan kertoisivatkin ihmisten onnistumisista, puolueettomista havainnoista elämästä, elämän ja luonnon kauneudesta... Mitä jos täyttäisit tämän tason tarinoilla mielesi joka ilta ja aamu?


Mitä jos aidosti alkaisimme välittämään kehostamme? Mitä jos kiinnostuisimme siitä ja etsisimme toimivia keinoja hoitaa sitä? Mitä jos päihittäisit "parantumattoman" sairautesi?
Elimistömme on täysin mielemme armoilla, kuin pieni vauva joka kaipaa huolenpitoa. Huolenpitoa saava vauva hymyilee ja jokeltelee iloisena, niin myös kuvainnollisesti kehosi kun hellit sitä. Tämä esimerkki toimii myös päinvastoin.


Me olemme, sitä vastoin mitä meille osoitetaan, niin äärettömän voimakkaita. Meillä on kyky luoda elämämme ja itsemme omin käsin. Meillä on kyky parantua sairauksista ilman auktoriteettia. Tietotaito olla kokonaan sairastamatta on olemassa. 




Kiinnostu itsestäsi ja elämästäsi ja tee siitä juuri sellainen kuin haluat. Toteuta ne "mahdottomat" unelmat. Sinulla on voimat siihen, vain sinulla on vastuu itsestäsi. 

4 kommenttia:

  1. Ihana teksti! Allekirjoitan jokaisen sanasi - kunpa yhä useammat onnistuisivat heräämään erilaisten auktoriteettien orjuudesta!

    VastaaPoista
  2. Asira: <3 Jo niin moni on herännyt nopealla aikavälillä (kuten itsekin) että kyllä varmaan pian saadaan katsella kovanluokan auktoriteettiuskon horjumista ja virkamiestalojen murenemista.

    VastaaPoista
  3. vapaus on kultaa! :)

    ps. minulla on blogissani sinulle tunnustus, jos sellaisen tykkäät ottaa vastaan ;)

    VastaaPoista
  4. Riikka: Se on! Kiitos tunnustuksesta :) ♥

    VastaaPoista