keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Hyvän mielen hempeilyjä

Voi &#!% söin jäätelöä ja nyt musta tulee läski.

Me ihmiset olemme kovia rankaisemaan itseämme. On helpompi piiskata itseään ja arvostella omaa käytöstä kuin taputtaa itseään olalle hyvistä valinnoista ja teoista.

Ego haluaa kuitenkin aina vain lisää, se ei ole mihinkään tyytyväinen. Vaadit itseltäsi, muilta ja ympäristöltä enemmän ja enemmän. Ps. kuka pystyy syömään suklaalevystä yhden palan?

"Haluu haluu haluu, muttei saa mitä haluu
Sitku saa, mitä haluu, ei haluu, mitä saa" - Jukka Poika

Sain asunnon, jonka pohjapiirrustusta piirtelin tasaisesti mieleeni. Olen tutustunut mitä upeimpiin ja lahjakkaimpiin ihmisiin. Minulla on työpaikka, josta en vuosi sitten uskaltanut haaveillakaan. Tai ei. Nyt ei pysty enää turvautumaan tähän sananlaskuun, minähän haaveilin! Ja se on se juttu. Mitä villimmät unelmat, sitä villimpi tulevaisuus. :)

Välillä on kuitenkin hyvä hiljentää himot ja olla tyytyväinen mitä sinulla on ja mitä sinä olet nyt. Juuri siinä, nyt. Kokeile syödä jäätelöpuikko seuraavan kerran tiedostamalla ja syventymällä jokaiseen lipaisuun, äläkä kiirehdi seuraavaan.

Kaikki on kuitenkin niin haurasta... Katson tässä samaan aikaan Maria Showta ja juuri Nina Mikkonen kertoo miehensä Timon aivoinfarktista. Hetki sitten hänellä oli rinnallaan "vahva ja taistelijaluontoinen" aviomies, nyt Timo makaa sairaalassa eikä kykene vastaamaan Ninalle muuten kuin pienellä hymyllä hänen kuiskauksiinsa.

Rakkautta, rukouksia ja voimia on sadellut Mikkosten perheelle: "Minulla on tunne, kuin meitä suorastaan kannatellaan".

Nina: "Mikä minä olen valittamaan, asiat voisi olla huonomminkin."
Huh, siinä asennetta!

Jokaisella on niin hitsin ihania asioita elämässään, joista kannattaa olla kiitollinen. Tässä asioita, joista ainakin kannattaa olla kiitollinen:

- Katto pään päällä
- Ruokaa jääkaapissa
- Ystäviä, sukulaisia, kumppani, perheenjäseniä ja muita tärkeitä ihmisiä ulottuvilla. Langan päässä tai fyysisesti vierellä.
- Nykyihmisen käsillä oleva tietotaito, jolla on mahdollisuus poistaa kaikki olemassa olevat sairaudet. Sydän vaan sanoo, että jos olemme enemmän kiitollisia ja hetkessäeläjiä voisi potilasprosentti olla paljon pienempi. Mind over matter.


Minä haluaisin nyt näin julkisesti kiittää kaikista ihanista ihmisistä elämässäni, puhtaista lakanoista, jäätelöannoksesta, sateisen raikkaasta ja leiskuvien lehtien värittämästä päivästä, galaksien yli kiitävästä keskusteluhetkestä ja ennenkaikkea siitä että olen jopa melkoisen terve.

Mistä sinä voisit kiittää juuri nyt?

Päätinkin juuri, että loppuelämäni aijon pelkästään hemmotella itseäni ja jättää itseni sättimiset taakse. Hetki on kaunis, ja niin myös sinä joka ansaitset pelkkää puhdasta rakkautta ja taukoamatonta mielihyvän hetkeä

5 kommenttia: