keskiviikko 1. syyskuuta 2010

Oli synkkä ja myrskyinen yö ja mikroaaltouuni

"Kuumennettu ruoka on myrkkyä keholle"

Tämän voisi ainakin Paul Kouchakoff allekirjoittaa The Influence of Food Cooking on a Blood Formula of Man -artikkelinsa peursteella.

Ainakin melkein, sillä artikkelissa todetaan että valkosoluhyökkäyksen voi estää syömällä kuumennetun ruuan kanssa raakaruokaa.

Mutta mielestäni jo se, että keho käsittelee itse kuumennettua ravintoa "myrkkynä" lähettämällä valkosolut (joiden tehtävä on erityisesti tulehdusten torjunta) apuun, kertoo jo jotain ruokamme kuumentamisesta.

Jos annamme elimistölle pelkästään sille tuttua ruokaa (jonka sulattamiseen ei vaadita valkosoluja) voisi kuvitella ettei elimistölle ainakaan synny turhaa rasitetta/stressiä ja säästyy samalla ylimääräiseltä mössöltä. Tässäkin voisi olla yksi selite muiden joukossa rawfoodistien flowlle? Paitsi ainii nehän elää jatkuvassa "paastotilassa" joka voi aiheuttaa mielihyväntunteen... "Paastoruokaa" voi kokkailla mm. tämän, monelle tutun ja ihanan blogin ohjeilla ;)

Mutta postauksen päätarkoituksena oli kirjoittaa ruuan kuumentamisesta mikrolla.

Työpaikan ruokalassa mikron edessä on jono ja kaupan kylmähyllyt notkuvat mikrolättyjä. Helppoa ja nopeaa! Ja maukasta! (jos tykkäät E621sestä).

Lapsena varoitettiin, että mikron edessä ei saa seistä, koska siitä voi tulla säteilyä. Pelkäsinkin mikroa hieman tästä syystä. En osaa kuitenkaan sanoa säteileekö mikro sitä käyttävään ihmiseen, mutta jos lasta kehotetaan siirtymään muualle mikronkäytön ajaksi voi pohtia että mitä sille ruualle tapahtuu sen kuvun alla.

Ruuan molekyylit kirjaimellisesti revitään irti toisistaan ja muodostetaan uudelleen. Tässä teurastuksessa (:D) molekyylit tulevat alttiiksi viiruksille, sienille ja muille mikro-organismeille, sillä nämä solut eivät pysty eheyttämään itseään täysin. Normaalissa eheyttämis/korjaus -prosessissa solu tuottaa vettä ja hiilidioksidia. Mikrossa käynyt uudelleen tuunattu solu tuottaa vetyperoksidia ja hiilimonoksidia (=HÄKÄÄ oh f***).

Näitä molekyylejä keho ei pysty tunnistamaan ja tuottaa sen takia valkosoluja. Kokeet kertovat, että mikroaaltokuumennus tuottaa valkosoluja enemmän kuin millään muulla menetelmällä kuumennettu ruoka.

Valkosolujen lisääntynyt tuotanto ja sen yhteys heikentyneeseen immuniteettiin voivat aiheuttaa matalat hemoglobiini- ja HDL-kolesteroliarvot. Kokeissa on ilmennyt myös, että mikroruokaa runsaasti syövillä on suurempi uhka sairastua anemiaan, tartuntatauteihin ja sydänsairauksiin.

Jos tieteelliset faktat ei iske (tiede sucks siis) niin loppuun vähän realityä:

Verensiirroissa verta lämmitetään joskus. Hoitaja lämmitti veren kerran mikroaaltouunissa normaalin tavan sijaan. Potilas kuoli ja raastupa kutsui. Jos mikroaallot eivät tee muuta kuin lämmitä, tätä ei olisi tapahtunut.

Picture from smecc.org

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti