Kerroin vanhemmalleni ideastani ja haaveestani perustaa Luomumarket tulevaan kotikaupunkiini. Kerroin siitä, että en usko pitkiin vuosiin koulunpenkillä, jossa opiskelu ei aina tunnu 100% mielekkäältä.
Mitä sain vastaukseksi?
"Ei valtio ole paha" "Valtio tukee opiskelijaa erilaisin tuin" "Minä tiedän" "Myöhemmin harmittaa kun ei ole hankkinut kunnon koulutusta" "Luomukauppiaat saavat tosi pientä palkkaa"
Sitten yrittäjyys-haaveestani:
"Siihenkin tarvitsee koulutuksen" "Oma autokin pitäisi olla..." "Se on tosi rankkaa" "Pitää ottaa hirveät lainat" "Lainoihin tarvitsee takaajat ja jotain omaisuutta"
Tiivistääkseni vanhempaani minun pitäisi siis hankkia koulutus, hankkia "kunnon" työpaikka ja unohtaa haihattelut.
Mitä olisin halunnut kuulla olisi ollut jonkinlainen tuki ja kannustus. "Hienoa että olet löytänyt jutun jota haluat tehdä!" "Kun ottaa tarpeeksi selvää asioista onnistuu varmasti" "Intohimo vie pitkälle" jne.
Sensijaan innostukseni rysäytettiin alas torjumalla ja lannistamalla.
Okei, ehkä herkkyyteeni tällä hetkellä löytyy syy hormoneista, se aika kuusta ja näin, mutta vaikka olisin kuinka vahvassa mielentilassa ja missä kaakaokänneissä vaan murskaa yhden elämän tärkeimmän ihmisen sanomiset pahasti, riippumatta olotilasta.
Lähipiirini ei oikein ymmärrä tätä "uuden ajan" intoiluani, ystäväni notkuvat mielellään baaritiskillä ja alennusmyynneissä, eikä siinäkään mitään pahaa ole, todellakaan! Ainoa asia mikä harmittaa on se että koen, ettei kukaan ymmärrä minua just nyt. Juuri nyt kun olen oikeasti muuttumassa, muuttamassa pois, löytämässä intohimoani, unelmoiden kirkastuessa... En voi jakaa näitä kenenkään kanssa! Toki olen puhunut haaveista ja unelmista ihanien ystävieni kanssa, mutta jokainen tarvitsee ihmisen, joka tietää miltä sinusta tuntuu ja ymmärtää "höpötyksesi" 100%.
Onneksi on internet, blogi ja foorumi jonne voi purkaa oloaan ja keskustella ihmisten kanssa joita kiinnostaa täysin samat asiat. Lähipiiri ei innostu netissä "notkumisestani", vaikka itseasiassa opiskelen ja opin joka hetki hirmuisen paljon. Paljon enemmän kuin missään sairaanhoitajakoulussa! Biologiaa voit lukea vaikka kirjastossa, uuden ajan tietoa voit oppia youtubessa ja mahtavilta bloggaajilta ja sitä tärkeintä, itsesi hyväksymistä juuri tässä ja nyt kaikkine "haihatteluinesi" ja vikoinesi luonnossa, uusissa tilanteissa ja jopa sielä baaritiskillä. Kun se Cosmopolitan ei enää kiehdo, keskitä ajanviettosi siihen mikä viehättää, innostaa, värisyttää ja humaltaa paljon syvemmin kuin alkoholi tai sokeri!
Parhain "humalatila" syntyy kun teet just sitä mitä haluat, välittämättä perheesi negaholistien mielipiteistä. Toi ajattelutapa on niin out.
Vaikka se (torjuminen) kirpaiseekin. Muistetaanhan kaikki tukea läheisiä ja tuntemattomia? Hyvän olon jakaminen on jokaisen velvollisuus, omat tunteet saa näyttää, mutta kun puhutaan henkilökohtaisista haaveista ja unelmista, ovat keskustelun toisen osapuolen torjuvat kommentit todellas satuttavia. Mielestäni elämän tarkoitus pohjautuu pitkälti unelmiin ja sielunkumppanuuteen. Meidät on tarkoitettu rakentamaan unelmia ja toteuttamaan niitä. Kaikkein parasta on jakaa unelmat ja toteuttaa ne samanhenkisten ihmisten kanssa. Kun unelmat yhdistetään... on hankala saada aikaan pahaa. Intohimo+intohimo+intohimo = success!
Ystävyyttä risteilylaivan peilissä
Hienoa että olet löytänyt jutun jota haluat tehdä! :)
VastaaPoistaHemulius: :) Kiitos.
VastaaPoistaKannattaa vain uskoa omiin unelmiinsa sinnikkäästi! Totuus on se, että kaikki ei tule uskomaan niihin ja vielä vähemmän kannustamaan - mutta yleensä on tosi valmiita ylistämään silloin kun on oikeasti saavuttanut jotain.
VastaaPoistaItse olen aina kokenut koulutuksen hirmu vastenmieliseksi, ja jättänyt kouluja kesken - mutta nyt myös hieman maailmaa nähneenä kaikki ei ole niin mustavalkoista. Kouluja on monenlaisia, omalla intuitiolla voi löytää tosi hyviä paikkoja. Koulusta voi saada tukea, vinkkejä ja apua siihen mitä itse tahtoo tehdä. Lisäksi opiskellessa tosiaan saa valtion tukea, mikä helpottaa mielettömästi talouden kanssa, kun voi vielä keskittyä vain kehittämään itseään ja visioitaan. Ja kun on myös sellaisia kouluja missä ei tarvitse pelkästään istua koulun penkillä - ja kouluistakin voi ottaa sen, minkä tarvitsee. EI kaikilla tunneilla tarvitse käydä ;) Ja palautetta saa ja pitää antaa koulutuksestakin.
Yrittäjyys on tosi hyvä valinta jos haluaa tehdä juuri sitä mitä itse haluaa. Mutta sekin on myös totta, että se vaatii paljon työtä, omistautumista ja sinnikkyyttä. Mutta palkitsevaa se on varmasti kun oman alansa löytää. Sinäkin voisit esimerkiksi hyötyä tosi paljon tradenomin koulutuksesta, tai muusta yrittäjä-alan koulutuksesta - osan ajasta käy koulussa ja hankkii sieltä tietoa ja välineitä oman yrityksen perustamiseen ja muun ajan voi käyttää miten itse tahtoo. Yrittäjä voi hakea starttirahaa valtiolta, jolla pääsee mukavasti alkuun. Mitään kiirettähän ei elämässä ole, se yrityksenkin perustaminen voi olla mukavampaa kun ottaa aikaa ja rakentaa pikkuhiljaa perustuksia. Ja kun saa enemmän näkemystä asioista, tietää paremmin mihin suuntaan lähteä. Opiskelijasta itsestä on kiinni, miten hyödyntää koulussa oloa ja mitä tapahtuu koulun jälkeen. Asettaa vain tähtäimeksi sen oman yrityksen, niin ei tule vain lorvailtua koulussa oloa läpi !
Tästä tuli nyt pitkä viesti, itse olen vain paljon miettinyt näitä asioita ja herätti omat tuntemukset. Olen varma, että visiollesi luomumarketista olisi varmasti kysyntää etenkin nykyään kun katsoo kauppojen valikoimia. Ei vaan ehkä kannata hätiköidä ja aloittaa pienestä, laajentaa pikkuhiljaa.
Ja meidän sukupolvella onkin koulutuksen ja elämän suhteen ihan mieletön valinnanvara ja vapaus, joka ei meitä edeltäneellä sukupolvella ollut. Siitä varmasti johtuu se tietynlainen näkemys koulutuksesta mikä vanhemmilla on. Kaikkea kannattaa aina katsoa laajasta näkökulmasta :)
Löysin vasta blogien ihmeellisen maailman, ja sinun blogiasi on mielenkiintoista lueskella. Tunnut niin samanhenkiseltä kuin minäkin! Itsellänikin on haaveena perustaa luomukauppa, tosin ehkä aluksi on helpompi aloittaa franchising-yrityksenä (Punnitse ja säästä). Olen saanut myönteistä palautetta lähes kaikilta, paitsi juuri isältäni joka on hyvin skeptinen yrittämistä kohtaan.
VastaaPoistaOlen jo opiskellut ja toisaalta viihdyn työssäni, mutta yrittäminen takaisi mielekästä työtä myös miehelleni, joka ei viihdy tämänhetkisessä työssään. Ja olemme muuttamassa pienelle paikkakunnalle, jossa vakituisesta työstä päiväkodissa voisi vain haaveilla.
Pidä vain kiinni haaveestasi ja lähde rohkeasti yrittämään! Luomukaupalle on varmasti kysyntää, ellei sitten jossain vaiheessa keksitä rajoittaa kaikkea terveellistä ja alkuperäistä ruokaa, mikä on pahin pelkoni. Mutta toivottavasti ei, täytyy vain jatkaa sanoman levittämistä puhtaasta ruuasta!
Kiitos paljon Rosa sanoistasi! Todellakin, koulut voivat olla tukena oman intohimon toteuttamisessa! Taidan olla vaan itse sitä tyyppiä, joka oppii tekemällä... vaikka varmasti löytyy koulujakin joissa panostetaan konkreettiseen opiskeluun :) Hieno viesti.
VastaaPoistaJorgos ajatuksesi kuulostaa kyllä todella tutuilta! Ja kiitos mielettömästi rohkaisuista! Ja todella, sinnikkäästi vaan eteenpäin. "Jos et usko itseesi, ei kukaan muukaan sitä tee" :)
Ensimmäinen askel kohti luomukauppaa on otettu, sillä pian on luvassa muutto paikkakunnalle jonne sen haluan perustaa... :)