Juoksu

kuva

Innostuin juoksusta ylä-asteen ensimmäisillä luokilla. Juoksin silloin muutamia kertoja viikossa ja kävin salilla ystävän kanssa. Pikkuhiljaa juoksu alkoi viedä mukanaan ja ja jossain vaiheessa vähän liikaakin. Liikunnasta tuli pakkomielle ja johti asiasta toiseen (josta varmaan kirjoittelen tänne joku kerta).

Jouduin jättämään urheilun kokonaan ja purin turhautuneisuuttani hyötyliikuntaan.

Kun sain lekurilta terveen paperit laitoin lenkkarit taas jalkaan. Miten hyvältä se tuntuikaan! Juoksin pitkiä lenkkejä ja lukion ensimmäisellä ja toisella kuntoni oli huipussaan, ennätykseni oli silloin 2,5h tasaista vauhtia, maastossa.

Lukio alkoi imemään mehuja sen verran, että energiaa tai aikaa ei tuntunut riittävän enää liikuntaan (vaikka asiahan on oikeasti päinvastoin, liikunnasta saa energiaa!) ja pikku hiljaa se jäi, vaikka satunnaisesti kävinkin lenkkipolulla ja jumpissa.

Tokan luokan lopussa ja kolmannella kirjoitusten paineet ja koulustressi kasautuivat niin, että olin aika pihalla ja väsynyt. Jälkeenpäin ajatellen olisi ollut hyvä puhua uupumuksestani jollekin, mutta masennusta on vaikea myöntää itselleen saatikka muille ihmisille!

Kehotietoisuus alkoi kuitenkin kasvaa (joskus ennen kirjoituksia) tutustuessani raakaravintoon ja slow - tyyliseen elämäntapaan. Jooga hiipi rutiineihin ja lihaskuntotreenitkin astui mukaan, tosin satunnaisena.

Nyt olen siinä pisteessä, että tiedän mikä on hyvää ravintoa. Niin mistä sen tietää? Siitä että se tuo hyvän olon. Ei väsytä, turvota tai varsinkaan masenna vihersmoothien jälkeen. Sen sijaan keho lähettää niin voimakkaita hyvän olon viestejä, että se energia on pakko purkaa johonkin.

Juoksin ensimmäisen juoksulenkin puoleen vuoteen, ja voin sanoa että rankkaa oli, mutta tuntuu ÄLYTTÖMÄN hyvältä :)

Ps. Seuraavana ostoslistalla Feelmaxit. Ja joku päivä vielä paljain jaloin lenkille ...