perjantai 10. joulukuuta 2010

Ombarit aivoissa



Jaakko Halmetoja sen sanoi. Pohdin eilen yöllä täällä mistä johtui se valtava ideoiden ryöppy ja luomisen vimma. "Aivot tarvitsevat jatkuvasti ravinteita ajatteluun, siihen että voidaan luoda innovaatioita, ajatuksia". 3 raakasuklaapatukkaa sisältää niin tiiviissä paketissa älyttömän määrän ravintoaineita, joten ei ihme, että "takaraivossa" hautuneet ajatukset lähtivät eilen kiertoon ja liikkeelle. Psykologian kurssin pohjalta voisi verrata sitä muistin toimintamalliin, jossa säilömuistista tuodaan työmuistiin asioita käsiteltäviksi. Huikean laadukkaat ravintoaineet tuovat ajatukset kehiteltäviksi juuri sinne!

Länsimaalaisilla on Halmetojan mukaan suuria ravintoainepuutoksia. Ilmankos televisiolaatikko kiehtoo, sen katsomiseen riittää paahtoleipä oikein hyvin. Ja tämä on niin älyttömän helppo huomata itsekin, korrelaatio päivän ravintoainetason ja ajatusten toimivuuden välillä! Söin tänään aika köyhästi päivemmällä, matalaenergisiä hedelmiä ja leipää, jogurttia. Ajatus ei juossut ja kotona olo oli kuin zombilla.

Otin muutaman palan raakasuklaata ja siis... tv jäi
heti, eli n. 15min suklaan jälkeen teki mieli pistää saadut ravitoaineet käyttöön joten tein kuvakirjan yhteen putkeen valmiiksi, opiskelin tiukkaa tavaraa ja asiat todella jäivät päähän.

"Ravintoaineita tarvitaan uusien ajatusten luomiseen. Synapsien muodostumiseen."
Ajatusten flowhun, eli virtaamisen täytäntöönpanijoiksi Halmetoja mainitsi ainakin seuraavat ravintoaineet: Spirulina, kasviplankton (jota voidaan pian kasvattaa meidän ikkunalaudalla), Raakasuklaa.

Tää biisi vois olla omistettu Jaakko Halmetojalle: suklaa-alkemistille ja innovaattorille :)

2 kommenttia:

  1. Pelkkää asiaa, mahtava postaus!

    VastaaPoista
  2. Hei!

    Oletkohan jo laittanut nimesi seuraavaan adressiin? :)

    http://www.adressit.com/terveellinenruoka

    VastaaPoista