keskiviikko 16. kesäkuuta 2010

zzz

Energiatasot kulkevat kuin vuoristorataa. Verrattuna eiliseen tämä päivä oli vastakohta! Koko päivä oli hirveän kiireinen, juoksin hoitamassa pakollisia työasioita ja autoin veljeäni lehtien jaossa. Inhottava stressi oli päällä taukoamatta, ja lehtien jaon jälkeen olin niin väsynyt, ettei ole vähään aikaan ollut semmoista oloa. Nyt illemmalla huomaan että taidan olla tulossa kipeäksi, kurkku on kipeä, viluttaa, olo on täysin vetämätön ja väsynyt. Lisäksi heinäallergia pukkaa päälle.

Rupesin kuitenkin pohtimaan, että voisiko tällä olla jotain yhteyttä ruokavaliomuutokseeni? Olen koko ajan lisännyt raakaruokien osuutta ja detox-oireilu on kuulemma samantapaista mitä minulla on tällä hetkellä! Jostain blogista luin kirjoittelijan saaneen flunssan kaltaisia oireita paaston aikana. Ja vaikka en itse ole paastolla, on ruoka paljon myrkyttömämpää ja puhtaampaa mitä olen aikaisemmin syönyt. Joten jonkinasteista puhdistumista tapahtuu varmasti, mutta sen yhteyttä tämänhetkiseen olotilaan ei voi taata, saattaa nimittäin olla ihan oikeakin flunssa (varvassandaalit ja alle 15 astetta ei oikein sovi yhteen).

Tänään söin illallista nepalilaisessa ravintolassa ja oli kyllä loistavaa. Pitäisi perehtyä tarkemmin nepalilaisten mausteisiin, jotta osaisi kokkailla raa'asti samoja reseptejä :) Ilman sitä maitoa, kermaa ja voita (mikä siitä ruuasta tekeekin niin hyvää). Tänään kirjoitin talteen Keittiökameleontti-blogin Pasta Primaveran ohjeen, pakko testata! Macadamia juusto kuulostaa senverran hyvältä. Siitä voisi kokeilla soveltaa nepalilaistyyppistä ruokaa... hmm.

Huomenna aijon pitää lepopäivän. Luen Tuula Saarikosken Valon Ydin -kirjan loppuun, otan aurinkoa kunnon annoksen jos sää sallii, juon makeaa chili teetä ja chia-hyytelöä. Jälkimmäinen on äärimmäisen helppo ja hyvä! Vain muutama sentti chia-siemeniä lasin pohjalle ja n. 2,5dl vettä päälle. Tosi raikasta juotavaa, ja paljon omega-3 rasvahappoja samassa satsissa. Vesijohtovesikin maistuu paljon paremmalta kun sitä on käytetty chia siementen liottamiseen, jotenkin paljon raikkaammalta ja helpommin imeytyvältä. On ne ihmeellisiä siemeniä :) Ja halpoja!

Tänään kiireiden lomassa kerkesin yllätysyllätys Ruohonjuureen ja kyselin minttuöljyä, jota voisi laittaa suklaaseen, mutta ainakaan Hesan Itäkeskuksen Ruohonjuuresta sitä ei saanut. Myyjä kertoi, että netistä, esim. Puhdistamosta voi ostaa. Ehkä ostan seuraavan kerran varaston täyteen sieltä, ja samalla sitä minttuöljyä. Myyjän vinkkauksesta korvaavana tuotteena ostin eucalyptus hunajaa ja se on ihan taivaallista! Suosittelen :) Toimii varmasti suklaassa "minttumaista" makua tuomaan. Ostin vielä himalajan suolaa ja pikkuveljelle samaista minttusuklaata jota kehuin edellisessä postauksessa. Ja tykkäsi kovasti! Sanoi jopa pitävänsä enemmän kuin monesta muusta perus sokerisuklaasta. Harmi vaan, että raakasuklaata ei saa vielä lähimarketeista (helppous vie vielä voiton tuon ikäisillä) ja hinnat ovat sen verran korkeat koululaisen lompakolle, joten fazerit taitaa viedä voiton vielä vähään aikaan.

Mutta jos gojeja saa jo Ahlaisten k-marketista niin eiköhän raakasuklaatkin pian löydä tiensä suurten kauppojen hyllyille :) Kilpailun myötä hintojakin saataisiin ainakin vähän alemmas! Ei tietenkään yhtä alas kuin perus patukoiden, onhan niissä aika eri raaka-aineet pelissä.

Fazerin sininen:
Ainekset: maito, sokeri, kaakaovoi, kaakaomassa, soijalesitiini, ruokasuola, vanilja, vanilliiniaromit. Sisältää vähintään 30% kaakaota.

Ombar Acai & Blueberry
Ainekset: 100% luomuainesosat: kaakaomassa, agavesiirappi, kaakaovoi, kookosvoi, pakastekuivattu acaijauhe (3%), pakastekuivattu mustikkajauhe (3%).

Eli oikeasti niitä sinisiä hetkiä tarjoaa kyllä jälkimmäinen :) Niitä vatsakivuttomia, ilmavaivattomia, luonnostaan laktoosittomia, sokerivuoristoradattomia ja natriummyrkkysuolattomia kehoa ja mieltä rauhoittavia hetkiä!


Sininen yö Isojärvellä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti