sunnuntai 1. elokuuta 2010

Elämän chili

ViiVoanin tuorechilit pääsivät tänään todella oikeuksiinsa aamun mehussa... Olen aika keltanokka chilin käytössä, joten ajattelin että 2 pientä palkoa maistuu sopivasti. No chilissähän asteikko on päinvastainen, mitä pienempi sitä tulisempi! Eli ne 2 chiliä todellakin tuntui!! Päässä humahti heti ensimmäisen kulauksen jälkeen. Korvat ja nenä aukesivat ja tuntui kuin kapasiinia olisi valunut jalkoihin asti. Kihelmöi, mutta ihanasti. Säästin yhden pienen lasillisen jääkaappiin veljelleni testattavaksi, mutta lopun mehun kulautin Hesaria lueskellessa.


Viher-Thai-Drink

Vettä
1/2 nippu korianteria (laitoin juuret myös)
1/2 nippu persiljaa
1/2 nippu romainea
1/2 sitruunan mehu
3cm pala inkivääriä
2 pientä chiliä

Tänään aijon ottaa ihan relax: ottaa aurinkoa, kuunnella hyvää musiikkia, lukea mielenkiintoisia juttuja ja oppia siinä samalla.

Olen miettinyt, että onko tämä rawfood minulle nyt vain uusi päähänpisto, uusi keino määritellä itselleni, mutta en näe sitä sellaisena. Paluuta menneeseen ei yksinkertaisesti enää ole. Opin jatkuvasti niin paljon mielenkiintoista juttua muilta, että takapakki on mahdoton ajatus. En näe itseäni enää koulunpenkillä tai himobilettäjänä (biletys on ihanaa, mutta on kivempiakin juttuja) vaan palan halusta tutustua itseeni oikeasti. Tämän vuoden aikana olen joutunut pysähtymään niin monta kertaa stressin ja uupumuksen takia kysymään itseltäni mitä oikein olen tekemässä. Itsensä rankaisemista on harrastettu aijemmin jo niin paljon, että voisi vaihteeksi yrittää unohtaa sen ja keskittyä (suoraansanottuna) itsensä rakastamiseen. Rakkaus omaan itseen tulee erottaa narsismista, joka ei taas ole hyväksi.

Itsensä rakastaminen on minusta ennenkaikkea sitä, kliseisesti sanottuna, että hyväksyy itsensä juuri sellaisena kuin nyt siinä olet. Hyväksyt tämän hetken. Kun tämä on tapahtunut voit ruveta miettimään, miten tästä hetkestä saisi vielä paremman? Eli mitkä on sun unelmat? Mitkä tekijät vaikuttavat tämän hetken paremmuuteen ja huonouteen?

Miten tästä hetkestä saisi vielä paremman?

Itse olen huomannut, että itsensä hyväksymiseen auttavat puhdas ravinto, omien unelmien kartoittaminen ja täytäntöönpano ja kehon kuuntelu (mielihalujen tunnistaminen, hyväksyminen ja toteuttaminen). Näihin kolmeen asiaan olen tutustunut viimeisen vuoden aikana ja elämänlaatuni on parantunut niin huimasti, että päähänpisto tai ei, näiden asioiden oivaltaminen on parasta mitä minulle on ikinä tapahtunut!

1 kommentti:

  1. Samanlaisia tuntemuksia täälläkin ollut. Bileet sulla tulee vielä vaan paranemaan :)Kun rakastaa itteään ja tekee sitä mille oma sydän sykkii se vaan tekee hyvää pidemmän päälle kaikelle ja kaikille.

    VastaaPoista