Mieli työnalla

Huh mikä päivä. Kyllä ihmiset osaavat olla ilkeitä! Töissäkin eräs vanhus heittää herjaa ja sitten yhtäkkiä kehuu vaikka sandaaleja. Ok, sairaita ihmisiähän he ovat, mutta on edelleen vaikea olla ottamatta asioita henkilökohtaisesti. Mirva kirjoitti hienosti blogissaan "ego = kärpäspaperi". Minulla on tuohon paperiin kerääntynyt elämän aikana, kuten varmasti muullakin, kaikenlaista ja uuden paperin vaihtaminen (=asioiden unohtaminen) on uskomattoman vaikeaa. Pienetkin jutut ja muiden sanomiset jäävät minulle herkästi mieleen ja saatan pyöritellä niitä vaikka kuinka pitkään. Ihailenkin ihmisiä, jotka puhuvat suunsa puhtaaksi jo heti tilanteessa ja selvittävät näin asian heti. Otan myös herkästi itseeni pienenkin kritiikin, mutta opettelen jatkuvasti eroon tästä. Ajatus siitä, että minua ei arvosteltu vaan tekojani, auttaa. Koska tekoni ja ajatukseni eivät ole yhtäkuin minä.

Töissä onneksi myöhemmin tilanteen rauhoituttua rouva ymmärsi käyttäytyneensä tökerösti, ja pahoitteli vaikkei suoraan anteeksi pyytänytkään. Psyyke kuulemma vaan tuntuu haparoituvan kun on istunut 2v ilmastoimattomassa huoneessa yksin. En ihmettele hetkeäkään. Moni vanhus erakoituu ja eristäytyy, vaikka yhteistä ohjelmaa riittäisikin. Köyhänlainen ruoka (-> vitamiinien/hivenaineiden puutos) ei myöskään jelppaa psyyken tasapainon ylläpitämisessä tai rakentamisessa. Tuntuu väärältä istua sängyn vieressä ja syöttää vanhukselle vaaleaa leipää ja perunaa. Sillä hetkellä mietin pääni sisällä, että tämä työ on vain väliaikaista ja sillä, että hoidan tämän työjakson loppuun (tammikuuhun asti) on merkitystä. Nimittäin suhteellisen hyvä palkka mahdollistaa säästämisen ja omaan kotiin muuttamisen. Porissa aijonkin ryhtyä tositoimiin, uutta luomukauppaa sinne ajattelen. Eli tammikuuhun asti tekemällä työtä joka ei ole mieluisaa pääsen lähemmäksi unelmaani, eli omaa luomukauppaa ja reppureissailua. Toivoisin myös olevani joskus mukana "Suomi foodeille" -hankkeessa, eli haluaisin olla rakentamassa uudenlaisia ja oikeasti terveellisiä ravintosuosituksia länsimaalaisille. Ruokapyramidit sellaisenaan tuskin ovat kauaa in. Mc Donalds yms. Cokikset alas!

Kun viralliset ravintosuositukset palvelisivat aidosti ihmistä saisivat myös vanhukset arvoisensa loppuelämän, joka ei sisältäisi 10 eri lääkettä, laitoshoitoa ja psyykeongelmia. Myöskään hoitajien omanarvontunto ei halkeilisi niin kovasti... :)

Puhumattakaan tulevaisuuden maailman rakentajista, eli lapsista. Päiväkotiruokailut kuntoon ja luonnon arvostamista ja hyödyntämistä lisää opetukseen! Pikkuveljeni nimittäin valitteli tänään kun kurkussa oli siemeniä... ja onhan hän jo 15v. Foodit.fi:ssä loistavaa keskustelua päiväkotien ruokailutilanteesta.

Palvelukodin ympäristö on Helsingin lähiön betoniviidakkoa, jossa luonto näyttäytyy "virkistysalueina" eli ruohoalueläntteinä siellä täällä. Luonto on kuitenkin se mikä täällä määrää, se on meidän alkuperäinen kotimme. Juttelen monesti vanhusasukkaiden kanssa juuri luonnosta. Moni haikailee uimaan mereen tai metsään. "Metsässä mieli lepää" "Voi kun pääsisi vielä Seurasaareen uimaan". Se loisto minkä näkee vanha rouvan silmissä kun varpuset tulevat keräämään leivänmurusia on melkeinpä sydäntä murskaava. "Varpuset ovat ainoita ystäviäni".

Keskustelukumppania harvalla talossa on. Parasta on kun saan käytävillä monia hymyjä ja huomaan kun vanhus hakee kosketusta. Kosketus on niin äärettömän tärkeätä! Pyrinkin pitelemään kädestä aina kun juttelen töissä vanhusten kanssa. Nyt huomaan, että moni ottaa kädestäni kiinni jo automaattisesti ja hymy on ihan toista luokkaa mitä oli silloin kun aloitin! Ehkä olen kuitenkin jotain jo saanut aikaiseksi siinä talossa... :)

Isoisä ja minä ylioppilasjuhlissani