perjantai 13. elokuuta 2010

Kaakao: huume vai ruoka?

Kaakaosta on puhuttu paljon lähiaikoina. Foorumilta löytyy kaakaon terveellisyyttä kyseenalaistava keskustelu, jossa sitä verrataan jopa huumeisiin ja alkoholiin. Molemmat aiheuttavat hetkellisen, voimakkaan mielihyväntunteen jota seuraa krapula.

Oma kokemukseni kaakaokrapulasta rajottautuu kertaan, jolloin söin kaakaomassaa pelkästään suuren määrän. Olin aluksi korkealla pilvissä. Ajatus juoksi huimaa vauhtia, ideoita ja tekstiä syntyi. Teki mieli tanssia. Kuuntelin musiikkia ja valvoin pitkään, koin kaiken todella voimakkaana. Ei turhaan Jumalten ruokaa?

No kerta-annoksen voi jatkossa jättää pienemmäksi, jotta välttää ikävemmät jälkioireet. Itselläni tuli sydämen tykytystä ja hermostuneisuutta, en pysynyt paikallani. Mistä johtuu? Ainakin ilman kemistinaivoja voisin päätellä kaakaon antavan niin huiman määrän kehoon energiaa ja laittava mielihyvähormonit virtaamaan valtoimenaan. Siksi krapulankin voi hyödyntää, eli ajoittamalla kaakaonsyönnin päivälle, sen kahvikupin tilalle vaikka. Kuumennetun papulitkun sijaan nappaamalla palan kaakaomassaa/raakasuklaata saa aika erilaisen paketin ravintoaineita. Itse olen huomannut myös, että kahvi aiheuttaa minulla huonon olon, käsien tärinää ja hermostuneisuutta jo pienissäkin määrin. Kaakao ei. Samat krapulaoireet tulevat vasta isompien määrien jälkeen. Hyvät vaikutukset huomaa sensijaan jo yhden palan jälkeen. Vaikka kaakao voi aiheuttaa negatiivista oireilua on se silti ravintona niin perfekti paketti, että en aijo jättää sitä pois.

Mihin kaakao on minulla auttanut?

- Lieventänyt (kroonista)stressiä
- Antanut nopeasti energiaa (kaakaomassa + hunaja = pure energy)
- Tuonut mielihyvää surkeaankin mielentilaan

Raaka kaakaon tajunnan räjäyttävä ravintosisältö on puhdasta kauneutta. Tämä kaakaossa (ja muissa superfoodeissa) onkin parasta, hervoton määrä ravinteita pienessä paketissa!

Ja jos joku ruoka tuo mielihyvää, miksi en sitä nauttisi? Miksi söisin perunamuussia vaan sen takia että se ei ainakaan hievauta olotilaani suuntaan tai toiseen? Tai kyllähän se hievauttaa. Väsymys on nimittäin myös tunne. Eli huippuenergisyys vai väsymys ruokailun jälkeen? Make a choice :)

Tämä on oikeasti oleellista, ei sen pohtiminen onko jokin (sairauksia parantava) superfood lääke tai huume. Jos se/ne parantaa sairaudet, tuo energiaa ja vie ajattelun uusille leveleille, niin hullu on jos ei niitä syö :)

2 kommenttia:

  1. Aivan mahtavasti sanottu:
    Raaka kaakaon tajunnan räjäyttävä ravintosisältö on puhdasta kauneutta.

    Huume on termi, jota käytetään aika väljästi. Joten siitä vain sanomaan Kaakao on huume. Huumausaine onkin sitten jo lain määrittelema juttu :-D


    http://latelehikoinen.wordpress.com/

    VastaaPoista