maanantai 19. heinäkuuta 2010

Väsymyksen karkoittajat


Mitä tehdä kun yöuni on jäänyt vähäiseksi, esim. nyt helteiden takia?
Tai kun työpäivä oli rankka ja illalla olisi vielä ohjelmaa?

Ota töihin mukaan (vaikka minigrip pussissa) kerta-annos siitepölyä (esim. cocovi) ja kaada suuhun duunipäivän päätteeksi ja huljuttele suusta viimeisetkin aminohapot vedellä elimistöösi. Itselläni tämä toimii ihan mahtavana energiabuustina kun olo on työpäivän jälkeen vetämätön ja energiaa vielä kaivattaisiin.


Olen huomannut, että päivän energiatasoihin vaikuttaa erityisesti se mitä laitat suuhusi ensimmäisenä herättyäsi. Älä välttämättä usko Partasen Hannaa, ja kokeile jättää se pikakaurapuuro kauppaan. Etkai halua, että kehosi joutuu unenpöpperöisenä työstämään lautasellisen kuumennettua viljaa :)

Paras aamustartti on mielestäni vihermehu. Mehun pohjana on vesi (kookosvettä voi myös kokeilla, ehkä mieluiten laimennettuna) ja sekaan jääkaapista löytyviä erilaisia vihreitä, erityisesti selleri, venhänoras ja salaatti ovat täällä koettu toimiviksi. Älä myöskään unohda tuoretta inkivääriä ja limeä/sitruunaa! Nämä tuovat mehuun hyvää makua ja raikkautta. Sitruuna lisäksi valmistelee ruuansulatuselimistön päivän muita aterioita varten! Suodata vihannesten kuidut esim. siivilän avulla. Moni bloggaaja juo MSM-vettä heti aamusta, itse en ole kokeillut tätä, mutta voin uskoa että tepsii myös. Tuoretta vihreää ei kuitenkaan kannata aliarvioida :)

Kotona väsymyksen torjuntaan ykköstuote on ehdottomasti tuttu kaakao. Kaakaomassa sellaisenaan (kohtuudella nautittuna) tai hunajaan dipattuna on loistava energiatasojen kohottaja. Kaupanpäälle kestohymy ja mielihyvän tunne! Siitepöly+hunaja yhdistelmää kannattaa myös kokeilla.

Ja pienin askelin eroon kahvista. Kahvi on muuten todellista muurahaismyrkkyä, eli jos teillä on kotona muurahaisongelmia, keittäkää kuppi kahvia ja kaataakaa muutamia tippoja muurahaisten kulkureitille. Pitäisi tepsiä! Mukava vaihtoehto valmismyrkyille.

Tulipa mieleen, että jos kahvi on tuommoista myrkkyä hyönteisille, niin tuskinpa se kovin hellää ihmisen elimistölle on...

2 kommenttia:

  1. Kiitos tuosta muurahaistentorjunta vinkistä! Mammani kaipasikin sellaista muurahaisongelmaansa kun totesi ettei se kaneli sitten auttanutkaan...

    VastaaPoista
  2. Kiva kun oli avuksi! :) Toivottavasti tepsii!

    VastaaPoista