Missä vika?
Vanhempani kokkaavat edelleen ruokia ja soijamakaroonilaatikon tuoksu työpäivän jälkeen houkuttelee niin paljon, että fiksumman valinnan, eli vaikka salaatin teko tuntuu liian usein turhan vaivalloiselta. Lisäksi täältä löytyy kaikenmaailman fazereita ja karkkipusseja ympäriinsä. Välillä on vaikea selittää muille talon asukeille miksei nyt halua sitä karkkia ottaa. Varsinkin kun on anoreksia-taustaa ja takaraivossa jyskyttää vanhaan palaamisen pelko. Myös raakasuklaan tekoprosessi kaikessa ihanuudessaan tuntuu joskus ylivoimaiselta. Ja jos sitä ei ole valmiina, on helppo napsia kaapista muiden ostamaa perussuklaata makeannälkään.
Jos sensijaan asuisin kotona, en usko että söisin kemikaalikarkkeja ollenkaan. En nimittäin oikeastaan koskaan osta niitä itse! Eli jos kaapista ei löydy fazeria, en sitä myöskään osta, koska tiedän että se tekee keholla oikeasta tuhoa. Sokeri+maito+prosessoidut rasvat+lisäaineet = elämän rappion koktaili.
Käsissäni on ainekset terveyteen. Voin väittää, että tiedän tällä hetkellä täysin minkälaista ravintoa minun pitäisi syödä. Mutta en silti toteuta sitä. Koska en vastaa vielä itsestäni 100%. Vaikka olenkin täysi-ikäinen, on perus-ruokaostokset edelleen vanhempien kontolla ja yhteiset päivälliset kuuluvat edelleen päiväjärjestykseen.
Siksi aijon nyt lopettaa ravinnosta stressaamisen. Vihermehun juon kuitenkin päivittäin, syön tuoretta salaattia, yrttejä, kasviksia ja hedelmiä päivittäin. Kaakaomassaa ja hunajaakin melkein päivittäin. Se mitä näiden lisäksi syön jääköön toistaiseksi osaksi elämääni. Tulevaisuudessa tiedän, että jätän kemikaalit pois. Sitten, kun olen täysin omillani.
Onko teillä mielipiteitä tästä? Vai kannattaako mun sanoa vaan vanhemmille, etten enää voi syödä samoja ruokia? Vai odotanko siihen saakka, että muutan omilleni (tammi-helmikuussa)?
Pst. Koettakaa kaikki yksineläjät tai samanhenkisten ihmisten kanssa eläjät eläytyä tilanteeseen, jossa jääkaappi on täysi kaikkea syntisiä, makuhermoja hiveleviä ja koukuttavia kemikaaleja :D
kuva: allpics4u.com
Fiilispohjalta itseään kuunnellen, yleensä sillä syntyy ne parhaat "sopat" =).
VastaaPoistaItse koin kanssa aikanaan hankalaksi asua kasvissyöjänä vanhempieni kanssa ja siinä sitten tuli syötyä aika puutteellisestikin kun söin ikään kuin samaa kuin muut, eli perunaa ja lihakastiketta -päivinä söin vain salaattia ja perunaa. En kuitenkaan halunnut aina itselleni olla erikseen kokkaamassa, joten eräänlainen kompromissi tuntui tuokin olleen. Tosin kyllä sen sitten sai tuntea ihan fyysisinä puutosoireinakin. Varmaan tässä sun tapauksessa voi olla eri kun ilmeisesti haluaisit syödä raakaruoka painotteisesti.
Niin kauan kun tuntee jonkinlaista vetoa sitä makaronilaatikkoa kohtaa, ei se 'oikeampi' ruokavalio voi olla täysin ravitseva. Oletko varma, että raakaravinto sopii sinulle?
VastaaPoistaVarsinkin jos taustalla on syömishäiriö, tulee olla erittäin tarkka ehdottoman syömiskäyttäytymisen suhteen. Jos mieli ei ole täysin kunnossa (kuten 'paluu vanhaan' viittaus antoi hieman ymmärtää), ei kannata heittää bensaa liekkeihin.
Kehon hyvä olo ei ole aina riittävä indikaattori siitä, että nyt menee hyvin. En tiedä olenko jo täällä kommentoinutkin siitä kerran (?) mutta katabolinenkin tila herättelee mielihyvähormonien tuotantoa. Siis toisinsanoen: silloinkin kun ruoka ei ole tarpeeksi ravitsevaa voi tuntua hyvältä. Se, että usein käyttää vielä jotain piristävää stimulanttia kuten raakakaakaota peittää alleen kehon viestejä väsymyksestä.
Itse neuvoisin sinua odottelemaan vielä pari vuotta ja rakentaen samalla keho-mieli yhteyttäsi vielä muutaman askeleen eteenpäin. Eikö se ole kehon kuuntelun laiminlyöntiä jos mieli tekee joskus kuumennettua ruokaa ja pitäisi edelleen pysyä raakaravinnolla? Se mieliteko ei voi olla täysin väärä. Mieliteot kertovat aina puutoksesta.
Kuinka kaukana tällainen käyttäytyminen sitten on anoreksiasta? Rajaa on vaikea vetää, mutta monesti ex-syömishäiriöiset hakevat vielä sairaudenkin jälkeen turvaa uusista rutiineista, rajoitteista ja no.. rumasti sanottuna jopa pakkomielteistä. Ne on vain naamioitu uuteen kohteeseen.
Olen itse sairastanut syömishäiriön ja parantuminen siitä on ollut tuskallinen prosessi. Vaikka parantuessa kuinka yritin pitää kiinni jostain oljenkorresta (paljon liikuntaa, ei sitä ja tätä ruokaa) niin loppujen lopuksi oli kohdattava itsensä 'alasti'. Ilman minkäänlaista turvaverkkoa. Maailma on kohdattava ja hyväksyttävä ensin ilman rajoitteita, että osaa vetää niitä rajoja oikeaan aikaan ja oikeaan kohtaan.
Itse siirryin vähitellen pois perusruokavaliosta, hyvin hitaasti, mieltä rakentaen. Nyt olen aika paleolinjalla (joskin korkeammilla hiilareilla). En kyllä haluaisi lokeroida itseäni mihinkään erityiseen ruokavalioon :). Paleossa on se hyvä puoli, että se jättää pois ne pahimmat haitat (joista ei hyödy kukaan) mutta antaa sijaa käyttää monipuolisesti terveellisiä ruoka-aineita.
Sinullekin suosittelisin ensin jotain tämän tyylistä, sillä raakaravinnon koostaminen oikein on hankalaa -> mieliteot -> puutokset. Itsellä ei koskaan ole mielitekoja, vaikka vieressä olisi mitä vehnä tai sokeriherkkuja. Paleolla on helppo pitää kroppa sopivan ravittuna ja tällöin ruo'an merkityskin muuttuu hyvin neutraaliksi. Ei ole sitä kiellettyä hedelmää enää. Kun sitä ei tee edes mieli maistaa. Elämän suola löytyy muista asioista kuin ravinnosta.
Ps. En ole raakaravintovastainen, enkä paleo-kannattaja. Olen vain tällainen joka tykkää poimia uusista hienoista jutuista parhaat päältä :). Raakaravinnostakin voi kuitenkin poimia kivoja juttuja. Jälkiruokia, smoothieita ja hyviä välipaloja.
Toivottavasti löydät hyvän tasapainon ravinnon suhteen. Kaikkea hyvää siis :).
Roxsheenan kommentti sanoo kaiken. Ja samaa mieltä olen, itsekin syömishäiriön kokeneena. :D
VastaaPoistaNoin vuosi sitten kannatin tiukkaa linjaa raakaravinnon suhteen, mutta nyt myöhemmin huomaan ettei tuo käytös ollut ihan täysin tervettä. Uusi ruokavalio oli vain uusi tapa kontrolloida. Tuo "pitäisi"-ajattelu on mielestäni merkki siitä, ettei olla ihan oikealla linjalla (itselläni ainakin). Nykyään mennään enemmän mielihalujen mukaan, pyrin siihen ettei mikään ole kiellettyä, toisin kuin syömishäiriö on minulle tähän asti väittänyt. Yllättäen raakailu onkin alkanut sujua ihan luonnostaan, mutta jos iskee mielihalu johonkin epäterveellisempään niin ei se maata kaada. Perunaa ja riisiäkin on tullut pitkästä aikaa syötyä ja superit jääneet vähemmälle, mutta olo onkin itseasiassa parempi kuin vuosiin. Painokin on pitkästä aikaa normaalilukemissa.
Toki ymmärrän, että vanhempien kanssa asuminen voi vähän hankaloittaa asiaa, en itsekään varmaan voisi syödä enää samaa ruokaa kun porukat. :D Mutta kehottaisin olemaan stressaamatta siitä, jos välillä makaroonilaatikko maistuukin. Ei siihen kuole. Kyllä se kultainen keskitie sieltä muodostuu ajan kanssa.
Kiitos todella paljon neuvoista ja omien kokemuksienne jakamisesta :) Koitan hylätä sen kaikki - tai ei mitään ajattelun ravinnossa. Ei ole tervettä tällä taustalla, niinkuin sanoitte. :) Ehdottomuus pois, ja keho & mieli yhteyttä rakentamaan. Kun kehoa oppii kuuntelemaan (myös kriittisesti niinkuin Roxsheena sanoit) tulee mulle sopivin ravinto varmaan aika luonnostaan, hitaasti lisäämisen kautta :) Olen todella syöksynyt tähän rawfood juttuun! Ei puolessa vuodessa kai tarvitsekaan muuttua pesco-vegetaarista rawfoodistiksi :D Thankjuu muchos <3
VastaaPoistaTäytyy muuten mainita, että raakaravinto (ja superfoodit) on todella tuonut tasapainoa syömiskäyttäytymiseeni. Ruokaa ajattelee kehon ravintona, eikä ties minkä ongelmien reagointikohteena. :)
VastaaPoista